Hurmanluoti

Kuva otettu Turkissa toukokuussa 2024 Toukokuun 2024 lopussa makasin hotellihuoneessani Antalyan miljoonakaupungissa, kun tunsin miten pääkoppani alkoi levitä. Kuvailin tunnetta niin, että päänsisäinen tetris-peli alkoi mennä takaperinkelauksella sillä seurauksella, että siihen saakka suhteellisen hyvin kasassa ollut palikkarakennelma hajosi takaisin irrallisiksi palasiksi, jotka alkoivat pyöriä niin, ettei niitä enää saanut takaisin oikeaan asentoon. Toisaalta ajattelin, että päänsisäisessä lokerikossa täysinäisten lokerojen luukut ponnahtivat paikoiltaan, ja sisällä jonkinlaisessa järjestyksessä olleet paperit levisivät sikin sokin lattialle. Olin vuosia ajatellut ja sanonut, että ”lokeroin” kaikki asiat aivoissani, koska en sietänyt että asiat ja ajatukset olivat vapaasti ja määrittelemättöminä aivoissani. Sitten se vaivalla hoidettu lokerikko vaan petti, enkä saanut enää oikein mistään tolkkua. Tätä sekasotkua perkaan edelleen nyt syksyllä 2025 oltuani ensin vuoden verran sairauslo...

Olet loiseläimen lailla kulkenut matkassani niin pitkään, etten edes muista, koska olemme ensi kertaa kohdanneet. Sen tiedän, että jo varhaisesta lapsuudestani saakka olemme yhdessä taapertaneet tätä elämän varsitietä, joskin yhteiseloomme on sisältynyt varsin erilaisia kausia sun muita vaiheita.      Jo lapsuudessani ilmensit läsnäoloasi opettamalla minulle, että asiat pitää oppia nopeasti, heti ja välittömästi – mieluiten jo eilen. Kun sain ensimmäisen polkupyörän, kerroit että sisälle ei voi mennä ennen kuin on oppinut ajamaan ilman apupyöriä. Vaikka kyseisen lajin parissa laskettelin piikkilanka-aitaan ja lehmien laidunmaille, ja toisella kerralla tein asfaltin ja alahampaiden avulla lävistyksen alahuuleeni, sinun avullasi opin pyöräilemään huomattavasti keskivertoa nuorempana. Sama homma lukemisen suhteen, lukuun ottamatta sitä, että siinä lajissa en saanut ruumiillisia – enkä muistaakseni myöskään henkisiä vammoja. Niiden aikakausi tuli sitten myöhäisemmissä vaihei...